Yleistä
Yritystä Stadiin! -tapahtuma järjestetään tiistaina 8.5.2012 jo kuudetta kertaa. Tapahtuma uusiutuu joka vuosi ja kävijämäärä on noussut tasaisesti vuosi vuodelta. Viime vuonna saimme kävijöitä reilut 2 200 henkeä ja tänä vuonna tähdätään vielä korkeammalle. Tänä vuonna Hotelli Presidentin tilat vaihdettiin Marina Congress Center:iin. Tapahtuma ulottuu myös viereisen Elokuvasäätiön tiloihin, missä käydään keskustelua kansainvälistymisestä ja luovien alojen tulevaisuudesta. Jo tutut Yritysklubi, Koulutustori ja Yrittäjän Help Desk löytyvät Marina Congress Centerin puolelta.
Päivän tarkoitus on tarjota yrittäjille ja tapahtuman yhteistyökumppaneille mahdollisuus verkostoitua. Tapahtumassa voi kohdata potentiaalisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Yritystä Stadiin! on Helsingin Yrittäjien päätapahtuma ja samalla Suomen suurin yksipäiväinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma yrittäjille, yrittäjähenkisille ja kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille.
Tapahtuma rakentuu useasta kokonaisuudesta: seminaareista, tietoiskuista, yhteistyökumppaneiden ständeistä eri osastoilla. Ennen kaikkea tapahtuma tarjoaa yrittäjille mahdollisuuden kontaktoida yhden päivän aikana suuren määrän toisia yrittäjiä. Päivä huipentuu kaikille tapahtumakävijöille ja yhteistyökumppaneille avoimeen rentoon ja viihdyttävään iltatilaisuuteen.
AIKA: tiistai 8.5.2012 klo 11.00 - 22.00
Otathan aamulla tullessasi huomioon, että ensimmäinen tietoisku alkaa klo 11.00 ja tapahtuman sisääntulolla on ilmoittautumistiski, jossa saattaa olla muitakin tulijoita. Varaa siis hieman aikaa sisääntuloon. Ilmoittautumistiski avautuu klo 10.45.
PAIKKA: Marina Congress Center (Katajanokanlaituri 6) & Elokuvasäätiö (Kanavakatu 12)
Tapahtuma on kävijöille maksuton. Muistathan kuitenkin ilmoittautua ennakkoon Yritystä Stadiin! -internetsivujen kautta.
Jos tarvitset vaatesäilytystä, se löytyy Marina Congress Centerin sisäänkäynnin vasemmalta puolelta. Vaatesäilytys maksaa 2 €. Maksu tulee suorittaa suoraan vaatesäilytyksen henkilökunnalle käteisellä.
Lisäkysymyksiä? Soita Päivi Laakso p. 050 557 4200